lauantai 25. helmikuuta 2017

KAUAS ON PITKÄ MATKA

Auto on sullottu tupaten täyteen. Jalkoja ei liiemmin mahdu siirtelemään. Ensimmäinen tunti vaikuttaa katastrofaalisen huonolta. Aurinko ei ole noussut ja lunta sataa vaakatasossa suoraan kohti ikkunaa. Tai siltä se ainakin näyttää. Pitkiä valoja ei voi sytyttää tai näkyvyys katoaa kokonaan. Niin se katoaa myös autojen tullessa vastaan, tupsauttaen meidät lumipölyn keskelle. Matkan varrella onneksi välillä selkenee. Jäiselläkin tiellä uskaltaa lopulta ajaa ilman kokovartalojännitystä. Menemme neljän tunnin ja 300 km jaksoissa. Se tarkoittaa kahta pysähdystä matkan aikana. Kotkan jätämme taaksemme aamulla kello kuusi ja perillä olemme seitsemältä illalla. Revontulet ovat piilossa pilvien takana. Maisemat piiloutuneet pimeään. Kauas on pitkä matka, mutta lopulta sinnekin näköjään pääsee perille.


Pitkä matka piti morsiusparinkin kulkea, jotta löysivät toisensa. Kemijärven tytöt näyttävän tupsahtelevat elämäämme säännöllisin väliajoin. Yksi saapui Istanbuliin näin kohtalokkain seurauksin. Niinan kanssa melko samoihin aikoihin astui elämäämme Turun poika, joka kolmen kuukauden sijasta jäikin Istanbuliin yli vuodeksi. Tutustui hääpariin ja päätyi bestmaniksi niihin Turkin häihin. Samoihin häihin saapui morsiamen suku Kemijärveltä.  Kaasona toimi morsiamen serkku. Arvaattekin ehkä, että tänään sen bestmanin ja sen kaason häitä juhlittiin Kemijärvellä. Saimme katsoa ihan videolta, kuinka pariskunta löysi toisensa niissä häissä, joista seurasi nämä häät. 







Näissä häissä on ajateltu kaikkea. Ohjelman välissä on varauduttu jopa onnenkyyneliin. Onni meitä kohtaakin heti alusta asti. Juuri kun olemme asettautuneet omaan riviimme, astuu seuraamme tämä ihana Istanbulin meihin yhdistämä. Martta on tällä kertaa lentänyt Suomeen tapaamaan äitiään ja meidän onneksemme päätti ajaa myös näihin häihin. Ensin jaamme saman rivin kirkossa ja juhlassa päädymme samaan pöytään kuulumisia jakamaan. 






Päivän aikana opimme monta asiaa morsiusparista. Morsian oli penkkareissa hobitti, nuoruudessa reipas partiolainen, jolta onnistuu edelleen merimiessolmut. Sulhanen on suomenmestari, joka ei pidä mopoautoista. Opimme myös monta asiaa Kemijärvestä. Kaupunki on vuosien varrella kutistunut. Asukkaat ovat kaikonneet työpaikkojen vähenemisen vuoksi. Morsiamen isä on paikkakunnan alkuasukkaita, hänen esi-isänsä on ensimmäisiä kaupunkiin pysyvästi muuttaneita. Ensin oli lohirikas koski ja ruokaa tarjoava riista, nyt toimeentulomahdollisuuksien kanssa kamppaileva kaunis pieni noin 7500 asukkaan kunta, joka tuli meille ja monelle muulle suomalaiselle tutuksi televisiosarjasta "Taivaan tulet". Ne tulet eivät vielä ole loimunneet meille, koska taivas valmistelee muulle perheelle uutta kokemusta: laskettelua puuterilumessa.








Kirkosta siirrymme juhlaan. Seurakuntatalolla kaikki kertovat, että kesällä Kemijärvi vasta kaunis onkin. Voin sieluni silmin nähdä valkeiden aukioiden loiskuvan sinisenä. Kauniilta se näyttää tämä lumikin, kuten lumeen ripotellut lyhdyt tulppaaneineen. Talvihäissä on puolensa. Vaikka se, että hääväki voi morsiamen ja sulhasen kuvausreissun aikana nautiskella lämmintä glögiä ja kaakaota. Ja tehdä pikaisen kauppareissun lähikauppaan ruokavarastoa täydentämään.






Ovat naimisissa. HUI!


Porot ovat pysytelleet piilossa. Asioilla on puolensa. Kuulemani mukaan täällä 300 poroa kuolee joka vuosi törmäiltyään autojen kanssa. Minä en halua niin kirjaimellisesti törmätä poroon. Saamme vinkkejä, kuten "mene Pyhän huipulle, vaikka et laskisikaan alas." Huomenna otan vinkeistä vaarin ja kuvaan nämä tunturit ja lumen kuorruttamat maisemat. Talven sellaisena, kun se eteeni nyt annetaan.



Mökki oli edullinen, mutta ylitti kaikki toiveet. Voisin vaikka suositella. Googlaa Pyhätunturi ja Eetula. Tässä on kotimme vielä muutaman päivän ajan. Suksiboxissa kulki mukana niin laskettelusukset kuin murtsikatkin. Molempia on ajateltu käyttää. Edessä on pari päivää aikaa keskitttyä lumeen ja Suomen talveen. Morsiusparille vielä tuhannesti onnea ja ihanaa matkaa lämpöön! Pitäkää huoli tosistanne, löytäkää yhteinen elämä. Kotkassa on aina ovi, josta olette tervetulleet sisälle. Kiitos tästä päivästä.

9 kommenttia:

Allu kirjoitti...

<3 <3 <3

Satu kirjoitti...

Mukava kuulla, että pääsitte turvallisesti perille! Ja häätkin näyttävät sujuneen oikein hyvin. :-)

Mukavia hiihtely- ja kuvaushetkiä!

Airi kirjoitti...


Onnea heille! Kävin lueskelemassa myös nuo linkit aikaisemman parin vihkiäisistä Istanbulissa. Kaunista. Hyvää lomaa teille.

Lisay kirjoitti...

Kaunis pari ja kauniit talvihaat!Onnea!
Mukavaa lomaa teille...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Love is in the air

Satu: Mukavaa todellakin, päästä perille. Alkumatkasta oli autoja tien penkassa ja eilen illalla häistä palatessa tuli ambulanssit vastaan. Kaikkea voi sattua, kuten itsekin hyvin muistamme. On pidettävä pää kylmänä tuolla liikenteessä.

Airi: Nuoret ja onnelliset. Kaikki kiva vielä edessäkin:D.

Lisay: Nämä oli elämäni toiset talvihäät, joissa olen ollut. Saivat varmasti kauniit kuvat talvisessa maisemassa. Lomailu on mukavaa. Muut on rinteessä ja me esikoisen kanssa kokataan täällä laskettelijoille ruokaa. Aamulla käytiin Pyhän päällä syömässä laskiaispullat. Kohta voisi vaikka ottaa päikkärit.

Jael kirjoitti...

Love❤❤
Kaunis pari,kauniit talvihäät,ja upeat kuvat

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Rakkautta oli ilmassa. Eikä rumia morsiamia ja sulhasia olekaan.

MatkaMartta kirjoitti...

Ihana teksti ja ihanat kuvat ja ihana Paluumuuttajatar ja perhe :) Oli hauska yllättää teidät pölähtämällä paikalle. Olin vähän toivonutkin, että hääpari olisi ymmärtänyt laittaa meidät samaan pöytään ja niin oli. Mukavaa oli nähdä ja ehtiä jutellakin!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Seuraavan kerran Suomeen tultuasi voit sitten yrittää seikkailla tänne Kotkaan! Tervetuloa!