perjantai 19. toukokuuta 2017

JA YHT'ÄKKIÄ OLIKIN KESÄ

Juhlat siis lähestyvät ja se tietää TO DO-listoja. Tälle vapaapäivälle oli varattuna kaikkea muuta kuin lepoa. Kello soimaan, mies töihin ja lasiostoksille. Eksyin myös kaupan kesäpihan puolelle, mutta ihan vähän vaan. Matkan aikana huomasin vienon sumun ja päätin hurauttaa ostosten jälkeen Sapokkaan sitä ihailemaan. Ensin kiipesin näkötorniin. Meri oli kadonnut.





Tämän Ruotsinsalmen tunnusmajakan suunnitteli eversti Jean Augustin Prevot de Lumian 1790-luvulla. Tuon kivisen alaosan päältä kohosi 27 metrisen majakan tiilinen kaksoistorni. Kun linnoitus lakkautettiin alkoi majakka raunioitua. Krimin sodan yhteydessä v, 1855 englantilais-ranskalainen laivasto räjäytti koko majakan. 1980-luvulla luonnonkivinen alaosa entistettiin ja sen päälle rakennettiin näköalatasanne. Hyvä paikka tutkailla Kotkaa ja sitä ympäröivää merta. Alla majakka entisessä kauneudessaan.


Majakalta otin suunnan kohti Meriniemeä. Johan se metsä vihertää. Nahkatakissa oli vähän vilu jos jäi paikalleen, mutta liikkeessä tarkeni. Kesäkengät on ollut pitkään jo käytössä, mistä tulikin mieleen, että sille listalle pitäisi laittaa talvikenkien pakkaaminen varastoon...



Tässä rannassa kivillä keikkuessani ja yrittäessäni saada veneen mastonkin kuvaan, soi puhelin. Anoppi se oli siellä lukenut ajatukseni ja kyseli että olisiko tänään hyvä päivä ikkunanpesulle. Sehän oli ollut suunnitelmissa, joten oli jätettävä veneet ja sumut ja suunnistettava kotiin. Keskikerros urakoitiin jo aiemmin, tänään oli lasten huoneiden vuoro.







Ikkunanpesun jälkeen kävin pihalla. Ja yht'äkkiä olikin kesä. Ihan käsittämätöntä. Meidän mittari oli auringossa ja näytti 28 astetta. Juotiin siis ikkunanpesukahvit alaterassilla ja mietittiin ettei tällaista päivää voi kuluttaa sisätiloissa yhtään enempään. Mikäs sen parempi ajanviete lämpimänä päivänä kuin puutarhahommat. Istutin ensimmäiset kesäkukat. Pöyhin istutuslaatikot. Anoppi tyhjensi kompostin ja laittoi tomaattipenkin valmiiksi taimineen. Ja kun ei pihakärpänen lakannut puremasta, kävin hakemassa parvekkeelle tuolit ja matot. Aurinkopurjeen ostin jo viime syksynä alennusmyynnistä ja ehkä ensi viikonloppuna se viritellään tähän päälle. Hyvä kahvipaikka aamupäiväksi, jolloin aurinko tähän paistelee. Iltapäivällä voi sitten siirtyä pihaterassille.



Multasäkit odottavat puutarhuroijan seuraavaa inspistä, kuten porkkanansiemenet jne. Alla ne ensimmäiset ruukkupuutarhan kaunistajat.


Ei sitä lämpöä turhaan oltu kaivattu, sillä olihan tämä nyt ihanaa. Tällaisessa aurinkoenergisessä tilassa lyhenisi listat varmasti nopeammin. Tänäänkin meni moni asia, joka oli oikeastaan suunniteltu vasta viikon päähän. Eipä haittaa ei, sillä tekemistä varmasti piisaa ihan viime hetkiin asti. Ja saa piisatakin. Kerrankos sitä juhlitaan meidän esikoisen ylppäreitä. Onko siellä kesäjuhlia tiedossa? 

torstai 18. toukokuuta 2017

KIITOSPÄIVÄ

Tänään on meillä ollut kiitospäivä. Pakko tulla tännekin kertomaan. Esikoinen kirjoitti hienot paperit eli kolmesti ällän ja kolmesti een. Sen lisäksi tuli tieto, että selvitti pääsykokeiden ensimmäisen osion ja osa kaksi on sitten edessä 8.6. Tampereella. Hienoa, upeaa, mahtavaa:D.


Vastahan tuo syntyi ja aloitti taivaltaan Virtasalmella,


kannusti katumuusikkoa kolikolla Englannissa,


ja tanssahteli ympärileikkausjuhlissa Istanbulissa.

Keskussairaalalla käytiin puolilta päivin kolmosen kanssa kuulemassa vapauttava tuomio. Kuulo on palautunut normaalille tasolle ja leikkauksessa asetettu tärykalvo on tiukasti kiinnittynyt korvaan. Ei vaadi enää mitään seurantoja. Nyt vaan korvat hyvään käyttöön ja kuulemaan mukavia asioita. Kuten savusaunan lämmityksestä syntyvää huminaa, jos M-täti ottaa meidät juhannuksena vastaan?


Tässä saunan lämmityksessä 2005.

Katsoin jotain kivaa aforismia onnistumisesta tähän loppuun, mutta jostakin syystä tämä nyt nousi niistä eniten tyrkylle. Ei kyllä liity nyt tähän tekstiin mitenkään, tai ehkä löyhästi, mutta ihan totta kuitenkin. Tällä siis mennään kohti viikonloppua, jolloin toivottavasti ehdin kuvaamaan uusia kuvia.

Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä,
mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.

-Tom Lundberg-

ps. Ja tsempit kaikille teille, jotka saitte tänään huonoja uutisia. Miten epäreilua, että niinkin voi käydä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

OLLA ÄITI

Aamulla kello soi kuudelta. Heräämiseni hankaluuden tietäen pyysin, että kukaan ei heräisi laulamaan siihen aikaan. Keittiön pöydällä odotti siis äitiä ruusut, kortit ja lahjat. Työmaalla odotti se laulu. Yksi asukkaistani soitti heti työvuoron aluksi hälyytyskelloa ja kun menin kysymään, että mikä on hätänä, hän pyysi minua istumaan viereensä. Sain yksityisesityksen, joka meni näin:

Lapsuus se on, korvaamaton.
Paljon mä sain, siksi kiitän sua vain.
Äidille vaan, laulaa nyt saan, äideistä parhaimman sain.
Lohdun hän loi, 
suojan hän soi. 
Hellyyttä koin,
siks kiittää vain voin. 
Rakkaudestaan voimaa mä saan,
äideistä parhaimman sain.

Hän ymmärtää ja lohduttaa,
laulun tään hän nyt saa.
Kallein hän on, niin korvaamaton,
parhain hän on äiti mun. 
Luotas jos tie, kerran mun vie,
suureks kun vartun, unhoon jää et.
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää
Äideistä parhain sä oot.

Mikä liikuttava hetki. 


Töistä sain hakea perheen kyytiin ja ajaa anopin herkkupöytään. Miten kiitollinen olen tästä anopistani. Suurenmoinen ymmärtäjä ja lohduttaja, jonka rakkaudesta olemme saaneet ammentaa vuosikaudet. Kiitos sinulle! Tällaisia perinteisiä kuvia meillä on äitienpäivistä vuosien varrella. Käly, anoppi ja sen miniä. Ja kukista aina muistetaan, että kyseessä oli äitienpäivä. Alla mummo ja pappa sekä 7/9 lapsenlapsista. Koko Metsolan komea serkusparvi.


Olla äiti, siinä elämäni suurimpia kutsumuksia ja ilonaiheita. Olla näiden neljän ihmeellisen lapsen äiti. Se on ollut monen vuoden ihmeellinen matka, jossa on riittänyt erilaisia käänteitä ja vaiheita. Äitiys on ollut tehtävä, jossa olen saanut hoivata, kasvattaa, ohjata, neuvoa, lohduttaa ja rakastaa niin kuin parhaaksi olen osannut. Epäonnistumisia, ylilyöntejä ja väsymystä unohtamatta. Miten ihmeellistä on saada katsoa kuinka pienistä avuttomista kääröistä kasvaa hauskoja persoonia, jotka kasvavat yksi kerrallaan ohitseni. (Tämän päiväisten mittausteni perusteella kolme neljästä.) Jos on ollut huolta ja vaivaa, on myös ollut hauskaa ja opettavaista. Palkitsevaa niin monella tapaa. Kiitos siis teille esikoinen, kakkonen, kolmonen ja kuopus. Ilman teitä elämästäni olisi puuttunut monta kohokohtaa. Ilman teitä en saisi olla äiti.

torstai 11. toukokuuta 2017

TOPPATAKKI TAKAPAKSISSA

Se on mukavaa, että Pekka Pouta jaksaa nauraa näille keleille ja lämpötiloille. Pitäisi varmaan ottaa mallia hänestä ainakin niinä hetkinä, kun lunta hiljaa leijailee. Kuten eilen. Viime perjantaina Tampereelle lähtöä tehdessämme puin nahkatakkia päälle, mutta pistin nyt vielä varmuuden vuoksi sen toppatakin takapaksiin. Paleleminen ei näet naurata yhtään. Olin toki toiveikas sen suhteen, että sitä ei tarvitse käyttää, mutta käyttöönhän se tuli. Lauantain pelien päätteeksi tehtiin näet pieni kierros Pyynikillä. Lähdin liikkeelle nahkatakissani, mutta palasin kiltisti toppatakkia hakemaan ennen istahtamistamme Pyynikin näkötornin kahvilan ulkoterassille. Oli aurinkoista ja kylmää. Kahvia ja munkkeja pohjalle ja sitten kipusimme torniin.


Tornista näkyi toinen torni. Ja kolmas torni. Ja...




Toppatakissakin oli niin kylmä, että laskeuduin kuvaamaan mieluummin alemman kerroksen lasien taakse. Kuvassa ei siis ole aave, vaan kuvaaja toppatakissaan.


Miesväki luovutti tässä kohtaa, nuorimmat lapset jäivät metsään ja me äidit tehtiin puutalokierros Pyynikillä. Olipas komeita pytinkejä. Yritin tuossa hieman selvitellä, että mikä näiden talojen historia on, mutta ei auennut. Ovat niin suuria, että ovat ilmeisesti olleet joko useamman perheen koteja alusta alkaen tai sitten rikas väki on ymmärtänyt paikan kauneusarvon jo aikoinaan. Kiinnostavaa olisi tietää, joten jos lukijoissa on joku asiantuntija, niin saa avata asiaa.



Nämä kaksi oli kiinnostuneempia puista metsässä kun puista talojen seininä.







Opin kuitenkin, että Pyynikinharju on maailman korkein soraharju ja sieltä voi ihastella Tamperetta tai toisella puolella harjua avautuvaa Pyhäjärveä. Harjun näkötornissa paistetaan Tampereen parhaat munkit, jota kyseisenä päivänä oikein jonotettiin. Kuntoaan täällä voi kohottaa joko kävelemällä puutalokaduilla tai harjua ristiin rastiin risteäviä kävelypolkuja. Tai kiduttaa itseään Tahdon portaissa. Oli kiva paikka, voin mennä toistekin, jos tilaisuus tarjoutuu.

Esikoisen pääsykokeistahan ei ole kuulunut vielä mitään, sisään pääsee minimaalisen pieni porukka eli 4% kaikista hakijoista. Mutta jos onnistaisi, niin hänen ensisijainen toiveensa on Tampere. Oli siis eri tavalla jännittävä ajatus ajatella, että tässä voisi olla esikoisen tuleva opiskelukaupunki. Kolmosen yksi luokkakaveri taas muutti Tampereelle jo melkein vuosi sitten. Poika käy edelleen tiheästi entisessä kotikaupungissaan Kotkassa ja kolmonen on muutamaan otteeseen onnibusseillut Tampereelle kaveriaan katsomaan. Sen myötä hänelle on muodostunut pieni tamperelainen kaveriporukka, jota oli tapaamassa meidän Pyynikin kävelyn aikana. 

Nyt lähden ennen töihin menoa verotoimistoon selvittelemään näitä verovähennys-asioita. Toivottavasti onnistuu. Ulkona kirkasta, mutta lämpömittaria en ole uskaltanut vielä katsoa. Eilenhän täällä taas lunta hiljaa leijaili... 

maanantai 8. toukokuuta 2017

VUOROIN VIERAISSA

Viikonloppuna oli kolmosen joukkueen sählyturnaus Tampereella. Siellä Tampereen kainalossa asuvat ne ystävät, joiden kanssa juuri vietettiin meillä pääsiäistä. Vuoroin sitä voi vieraissa käydä, joten asetuttiin taloksi. Alkuun tosin oioin matkasta puutunutta takamusta ja käytiin perheen rouvan kanssa tutkailemassa kevään etenemistä lähijärvellä. Aika samassa mennään Kotkassa ja Kangasalla kevään suhteen.



Tähän aikaan vuodesta meillä keski-ikäisillä naisilla pyörii näköjään mielessä kevennys kesäksi. Kaikenlaista kevennysohjelmaahan sitä on tähän ikään mennessä jo kokeiltu, mutta vielä ei ole löydetty pysyvää viisastenkiveä sillä rintamalla. Ei siis kaivettu pussista vanhaa hyvää kikkaa vaan päätettiin kokeilla 14 uutta pussia FitLinen D-drinksuja. Varsinaisesta dieetistähän ei tässä ole kyse, vaan kropan kevätsiivouksesta. Kokemuksia en voi kertoa, sillä aloitan vasta huomenna:D. Jos siellä puolen joku on kokeillut kyseistä kuuria, niin vielä kerkeää antamaan hyviä neuvoja. (Tämä ei ole maksettu mainos, sillä maksoin pussini ihan itse. Enkä suunnittele verkostointimarkkinoijaksi ryhtymistä).





Puhdistuskuureista kävi myös kävelylenkkien yhteydessä, ruokapöydässä ja sohvannurkassa käydyt keskustelut. Mietittiin syitä rahan jatkuvaan riittämättömyyteen. Pohdittiin lastemme kasvamista nuoriksi ja sen mukanaan tuomia haasteita. Sitäkin eteemme maalailtiin, että millaista mahtaa olla kun lapsiperheestä jäljellä on enää se alkuperäinen pariskunta. Oltiin monesta kiitolliset, luottavaisin mielin katsottiin tulevaan ja iloittiin siitä, että jälkikasvujemme takia saadaan tänäkin kesänä syy jos toinenkin kokoontua vielä yhteen. Vielä on lapsiperhe-elämää jäljellä.



Suuri osa viikonlopusta kului kuitenkin siellä kentän laidalla. Lauantaina koettiin voiton huumaa ja sunnuntaina sitten maistettiin sitä kitkerämäpää toista laitaa.  Aina ei voi voittaa, eikä voitto edes aina ratkaise. Liian helppo voitto kun ei pitkän päälle riemastuta ja jatkuva häviö syö pelaamisen iloa. Kolmonenkin on ymmärtänyt sen, että paras voittajafiilis tulee silloin, kun voiton eteen on jouduttu taistelemaan ja näkemään vaivaa. Tämä oivallus kun saadaan myös koulumaailmaan ja elämään yleensä, niin ollaan jo pitkällä.

tiistai 2. toukokuuta 2017

OLIKO PAKKO

Vappuaatonaattona piti hieman miettiä. Oliko pakko ryhtyä paluumuuttajiksi? Turkissa lämpötila oli 26 astetta ja joka paikassa kukkii. Näin sieluni silmit manteli-, luumu-, ja kirsikkapuut  sekä ne miljoonat tulppaanit. Muistin kattoterassin lämpimät laatat. Täällä on vietetty lumisateinen pääsiäinen ja vappuaatonaattona sudittiin kesärenkailla töistä kotiin varsin tylsistyneinä vallitsevaan säätilaan. Näyttää siltä, että ilmastonmuutos tekee Suomen säästä ikuisen Turkin talven. Ei lunta jouluna, mutta pääsiäisenä, vappuna ja ehkä juhannuksenakin kuitenkin? Kylmää, sateista ja märkää vuoden ympäri. Kuka sellaista kestää? 




Toisaalta sitä tulee vähään tyytyväiseksi. Hymähtelee epäuskoisena lehtien yltiöoptimistisille säätiedotuksille ja varautuu pahimpaan. Ja kun vappuna mittari näyttää kymmentä plusastetta ja aurinko paistaa, ei onnella ole rajoja. Sitä ymmärtää, että jokaiseen aurinkoiseen hetkeen kannattaa tarttua ja ottaa siitä kaikki ilo irti. Kyseessähän saattaa olla se kevään tai koko kesän ainut kaunis päivä.




Laajennettu perhe saapui syömään meille vappulounasta. Oli grilliruokaa ja munkkeja. Niiden päälle niin raukea olo, että vuode kutsui vastustamattomasti puoleensa. Mutta entä jos kyseessä oikeasti oli se vuoden ainut kaunis päivä? Tartuttiin siis esikoisen kanssa hetkeen ja käveltiin läpi kevään. Riemua revittiin auringon lisäksi hiirenkorvista, kalamiehistä ja siitä, että kevättakilla oli vain vähän vilu.


Sanoin: "Jos tämä tulee joskus myyntiin, menen asuntonäyttelyyn harkitsemaan sen ostoa."


Kun nyt tuli talonostoista puhe, niin esikoinen kysyi, että jos minulla olisi rutkasti rahaa, jäisinkö minä muka tänne Kotkaan. Päätin jäädä, karseista ilmoista huolimatta. Sillä jos minulla olisi rutkasti rahaa, voisin aina halutessani lähteä muualle hetkeksi lämmittelemään. Skipata ainakin marraskuun, tammikuun ja tällaiset keväät, jotka eivät ymmärrä lämmetä. Karseassa säässäkin Kotka on oma kaupunki. Täältä olen kotoisin ja tänne taidan kuulua.







Nyt paistaa jo toista päivää ja se on kumma miten nopeasti mieliala kohenee auringolla. Miten nopeasti se hyinen kylmyys unohtuu. Minulla on menossa kolmen päivän vapaa. Huomenna on jännittävä päivä, kun ajan esikoisen Helsinkiin pääsykokeisiin. Uusi tilanne meille molemmille.

Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä,
kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee
sen siinä tepastellessa ja oikoessa lentimiään,
katso ettet sano:
jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään.
Sinä päivänä muista-
lähdön ja rohkaisun hetki,
hetki joka ei toistu.

-Veikko Polameri.

Sinä osaat ja voit ja kaiken sinä voit hänessä, joka sinua vahvistaa! Asioilla on taipumus järjestyä ajallaan ja oikeassa paikassa. Luottamuksessa saa levätä. Onnea matkaan, Ainokainen.