perjantai 10. kesäkuuta 2016

AINA EI VOI USKOA SILMIÄÄN

Kakkosen päivänä esikoinen livahtaa omille teilleen jo aamusta. Käännämme kylkeä. Seuraava mielikuva on tekstiviestistä klo. 10.40.  MatkaMartan kanssa oli puhetta yhteisestä aamupalasta ja niin laitamme itsemme liikkeelle pikavauhtia. Yhdentoista jälkeen istumme jo Madossa ja olemme valmiina aloittamaan ruokapäivän. Aamiaislautasia aikuisille ja lapsille vohveleita.




Hyvä ruoka ja parempi mieli. Valumme Martan ja kuopuksen kanssa kohti kirkkoa. Tykkään Istanbulista sen vuoksi, että aina ei voi uskoa silmiään. Ohitamme nukkuvan kissan ja kissan, joka istuu hauskasti. Sen jälkeen katson ovenraosta, että ihan kuin tuolla olisi ankka aamupalalla. Ja siellähän on. Se rukka häiriintyy hetkeksi saamastaan huomiosta ja palaa lopulta kaakattaen aterioimaan.




Mitäs kummallista nyt tässä on. Saa kai ankka asua kerrostalon aulassa?


Pieni kulta ei ujostele yhtään. Kädet ylös ja syliin.


Kakkonen antaa ravintolan valinnan esikoisen tehtäväksi. Tavoitteena on löytää Iskender kebappia naisväelle ja isännälle munakoisokebappia. Olemme miehen kanssa vakuuttuneita, että etsimämme löytyy Eminönün Hamdista. Samalla saadaan ylittää silta ja kuvata kalastajat. Hamdipa on pistänyt iskederit listalta paastokuukauden vuoksi ja joudumme palaamaan tyhjin vatsoin takaisin sillan tälle puolelle. Tulipa nyt kuitenkin kuvattua ja ihailtua kultaista sarvea mennen ja tullen.







Tälle puolelle ja eikun takaisin.



Istiklalin päässä kiivetään tuttuun ravintolaan ja saadaan sitä mitä halutaan. Ja enemmänkin. Alkupalaksi tulee lämmintä lavas-leipää juustolla ja voilla. Iskender on parhaimmillaan rasvaista ja herkullista. Isännälle munakoisokebappia, kuopukselle juustopidettä ja kakkonen tilaa lampaankyljykset. Ensin näköjään shopataan ja sitten syödään syömästä päästyämme….




Kipaisen pikaisesti huoneistolle suihkuun ja sujahdan Istiklalin vilinään ihan yksin. On aika tavata vertaisryhmäni vuosien takaa. Parasta seuraa ulkosuomalaiselle on muut ulkosuomalaiset. Näiden naisien kanssa on eletty samat ihastukset ja ärsytykset. Kaivattu ruisleivät ja yöttömät yöt. Nautittu Istanbulin terassit. Itketty ja naurettu. Nyt noustaan Galata tornin viereen Anemonin terassille päivittämään kuulumiset.

Mitä tuntuu tulla Istanbuliin kahden vuoden jälkeen turistina? Unenomaiselta. Tajuamme alusta asti, että tällä kertaa meillä ei ole kotia johon mennä, mutta tuntuu silti, että palaamme kotiin. Kieli ja paikat ovat tuttuja, mutta meillä ei ole täällä enää omia puitteita. On selvästi turisti, mutta silti kotonaan. Kaipaamme jotakin ja tartumme siihen. Silti olemme vain käymässä. Saamme iloita ja nauttia kaikesta, mutta meillä ei ole vastuuta mistään. Keräämme rusinat pullasta. Enkä aio kantaa siitä minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Tämän päivän rusinat on ruokapainotteiset. Eniten kaivattuja on tietenkin ne rakkaat ihmiset, joita ehditään onneksi tänäänkin tapaamaan. Ja tutustumaan moneen uuteenkin.



Naisten kanssa lasillisella. Jälkiruuaksi jäätelöä. Istanbul hehkuu 
auringonlaskussa ja sytyttää sitten valot.








Ravintolan oven viereen on koditon mies asettunut iltaunille. Alla pala pahvia ja päällä viltti. Ilma on lämmin, mutta tuulinen. Käydään juttusille. Esittelee ensin seuralaisensa. On musta koira ja vaaleanruskea turkkinen kaveri. Kissakin. "Tähän ne aina illalla tulevat, olemme tiimi." Kadulla on tullut kuulema elettyä kymmenen vuotta. Kesät sujuu paremmin, mutta kosteus on joskus vaivaksi. Kerron katsoneeni dokumentin suomalaisista kohtalotovereista, joiden täytyy pahimmillaan selättää Suomen 30 asteen pakkaset. Miestä moinen säälittää. Onneksi sielläkin on nyt kesä. Toivotamme hyvää yötä.

Istanbulissa asiat on jotenkin selkeitä. Mahtuuhan sitä monenlaista tähän elämään. Kaikkea ei voi määrittää mustaksi tai valkeaksi. Hyväksi tai pahaksi. Meillä on olemassa tämä hetki. Koittakaamme käyttää se mahdollisimman hyvin. Kadulla tai kotona. Eikä haittaa, jos samalla autat vähän kaveriakin. 

10 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Huomaako siellä turistina mitään muutoksia viime aikojen tapahtumien takia?
Teillä on varmaan sama tunne kuin meikäläisellä viime viikon aikana Helsingissä, kun yrittää saada mahtumaan paljon tapaamisia tuttujen kanssa.

Hurmioitunut kirjoitti...

Tunnelma turistina entisessä kotikaupungissa on varmasti outo. Mutta onneksi pääsitte käymään, näkemään, kokemaan ja muistelemaan. Ja ennen kaikkea tapaamaan niitä ystäviä.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Kerrassaan ihana postaus, kun käyn Istanbulissa on tunnelmat vähän samanlaiset. Melkein maistan kuviesi kautta myös tutut maut kielelläni...nam!!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Huomaa. Terroristit ovat päässeet tavoitteeseensa. Luoneet turvattomuuden ilmapiirin. Istiklalilla on väljää, ihmiset pysyttelevät enemmän kodeissaan. Kyllä meinaa aika loppua. O tärkeä nähdä tuttuja, mutta samalla viettää perheenä aikaa. Muut ei voi aina mennä lasten ohi. Tämän kanssa tasapainotellaan.

Hurmioitunut: Onneksi päästiin. Tämä oli hyvä alku kesälle. Sellainen totaalinen koulun ja arjen unohdus. Tästä voidaan sitten ruveta elämään kesäelämää.

Carola: Moni kysyy, että kaipaammeko turkkilaisia ruokia. Emme hirveästi kaipaa, koska teen niitä meidän lempijuttuja kotonakin. Enemmän siis kaipaan niitä ruokatarvikkeita ja turkkilaisia hintoja. Mutta onhan se nyt kiva syödä täällä kaikkea sitä mitä on tarjolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos eilisestä, canım! On tärkeä osata -tai opetella- elämään tässä hetkessä. Nauttia siitä hyvästä, mitä on, ja keskittyä siihen. Ja kun on saanut, voi todella myös jakaa saamastaan. Rva Noksu

Petra kirjoitti...

<3 Niin se on, kaiken Turkin moninaisen sekasotkun keskellä kaikki kuitenkin on niin selkeää. Ajatus kirkastuu aina hetkittäin.

Jael kirjoitti...

Ihanat kuvat:) Voin hyvin kuvitella miltä tuntuu tulla takaisin entiseen kotimaahan ,sen jälkeen kun on vaihtanut maata.Minäkin koin sellaisen täällä,kuin olin muuttanut takaisin SUomeen,ja olin vain turisti,mutta niin tutussa paikassa,Ihanaa aikaa teille siellä Istanbulissa:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Rva Noksu: Kiitos itsellenne, eilisestä ja tämänpäiväisestä. Saavuttiin lasten kanssa huoneistolle. Taidan kaivaa kirjan esiin ja lukea hetken.

Petra: Se on sellaista kiertelemättömyyttä ja suorasukaisuutta. Pidän siitä. Ei tarvitse miettiä, kun voi kysyä.

Jael: Olimmehan monesti toki turisteja Kotkassa Suomessa käydessämme. Mutta se oli erilaista, kun oltiin mummolassa. Onhan siinä ollut hassuutta siinä lapsuuden kotikaupunkiin paluussakin, toki.

Leena Lumi kirjoitti...

Luin, että jotkut matkatoimistot ovat jo lopettaneet turistimatkat Turkkiin...Onneksi tytär lähtee syksyllä Espanjaan tai Kroatiaan. Muistasin, että sinulta oli joskus juttu Kroatian matkasta omalla autolla?

Ruoat näyttävät ihanilta, mutta taidan silti pysyä rakkaassa Euroopassani. Kun Shafak esitteli Istanbulia televisiossa etenkin leivonnaiset olivat todella houkuttavia.

Tehän voitte hankkia kakkoskodin Turkista, jos ikävä Istanbuliin käy rankaksi. Minäkin haluaisin vaikka kuinka pienen luukun Itävallasta. Tietysti vuokrasellaisen.

<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Kyllä Turkin turismi näyttää minusta etelän kohteisiin olevan melko ennallaan. Siellä ei ole levottomuuksia ollut. Nyt täällä on turistin edullista elellä. Kakkoskotiin meillä ei ole ikimaailmassa varaa, eikä tahtoakaan. Meissä elää kuitenkin lopulta halu nähdä uusia paikkoja, ei palata aina samaan paikkaan. Emme siis ole mökki-ihmisiäkään siinä mielessä. Jos olisi rahaa keksisin heti todella monta uutta paikkaa, jotka haluaisin nähdä. Tänne on tietysti silloin tällöin mukava palata tuttuja tapaamaan ja ostoksille, jos vain olisi ylimääräistä rahaa. Paluu Istanbuliin työmielessä on tietysti myös mahdollista sitten kun lapset ovat omillaan. Mutta silloin perustettaisiin Istanbuliin taas se ykköskoti. Tai sitten meistä tulee ihan vain suomalaisia. Ei sekään pahalta tunnu.