maanantai 18. syyskuuta 2017

EI ENÄÄ OLLUT

Sinä toisena Helsinki päivänä pelien välissä toteutettiin retki, joka olisi pitänyt toteuttaa jo vuosia aiemmin. Tässä kohtaa sanonta "koskaan ei ole liian myöhäistä" ei näet pitänyt paikkaansa. Ajoimme katsomaan ne Kruunuvuoren hylätyt huvilat, joita ei enää ollut. Paitsi yksi ainoa, viimeinen ajan syömä mohikaani lammen ja meren välissä. 

Koiraansa ulkoiluttava mies kertoi huviloiden palaneen yksi toisensa jälkeen. Sain sen käsityksen, että tulipaloista oli joillekin kovastikin hyötyä. Harmi, että tulimme vasta nyt. Ja toisaalta, alue oli hurmaava luontonsa puolesta edelleenkin. Kaikkein kamalinta olisi ollut löytää tästä joku steriili kerrostaloalue. Jos saa toivoa, niin toivon, että tästä saisi jäädä virkistysalue kerrostalo lähiöiden kainaloon.


Ensin tulimme lammen rantaan. Sitten löytyi polku Villa Hällebo:n pihalle. Tässä talossa asuttiin tuon linkin lähteen mukaan vielä osittain vuonna 2012. Mahtaakohan pitää paikkaansa?  Rannassa oli sauna, jota talkoin pidettiin yllä, kunnes tuhopolttaja iski 7.1.2016. Ei voi kun ihmetellä  niin saunan kuin talon kohdalla sitä täydellistä tuhoamisen tarvetta. Niin vähän aikaa ja näin paljon rappiota ja tuhoa? Roskasta puhumattakaan. 







Kaikkia huviloiden paikkojakaan en löytänyt. Vain ne joiden entisiin pihoihin veivät polut lammen rannalta. Maisema lammelle ja kallioilta merelle on onneksi olemassa ja luo hyvän kuvan siitä millainen paratiisi täällä on aikanaan sijainnut. 




Alla olevassa on joskus seissyt huvila.




Tässä kallion kainalossa oli aikanaan huvila ja sen pihapiiri.



Kalliolle kukkulalle oli ilmestynyt pieni punainen pyörä. Missä sen ajaja mahtoikaan olla?



Niille joille Kruunuvuoren historia on vieras, kerrottakoon, että Laajasalon kupeessa olevaan Kruunuvuoreen rakennettiin 1800- ja 1900-luvun taitteessa kaunis huvila-alue. Alueella oli ainakin yhdeksän huvilaa ja muita rakennuksia. Vanhojen kuvien perusteella siellä vietettiin hyvin idyllisiä kesäpäiviä. Ennen toista maailmansotaa alue oli saksalaisomistuksessa ja ja siirtyi sodan jäkeen Neuvostoliitolle. Talojen kunnostus jäi huonolle tolalle ja ne rupesivat rapistumaan. Vuonna 1955 alueen osti vuorineuvos Aarne J. Aarnio, joka aikoi purkaa huvilat ja rakentaa tilalle modernin lähiön. Suunnitelma ei mennyt läpi ja huvilat jäivät rappeutumaan, koska kukaan ei uskaltanut satsata rahaa huviloihin, jotka saatetaan purkaa hetkellä minä hyvänsä. Muutamissa huviloissa vietettiin kesiä vielä jopa 1990-luvulla. Yllä olevan lähteen mukaan tuossa Villa Hällebossa siis vielä 2000-luvulla? Lisää huviloista ja niiden historiasta aion lukea kirjastoon päästyäni Minna Torpan ja Aurora Reinhardin kirjasta "Kruunuvuori- unohdettujen huviloiden tarina".

Mukavaa oli, että Kruunuvuoren vieressä oli vielä vähän uudempia "huviloita" Päätien varressa. Toiselle puolelle rakennettiin parasta-aikaa kerrostaloja.



Nyt on sitten kuvat käytetty ja olisi mentävä ottamaan uusia. Huomenna ja ylihuomenna onkin sopivasti vapaapäivät, joten ehkä menenkin jonnekin retkeilemään. Tänään kuitenkin vielä iltavuoroon.

lauantai 16. syyskuuta 2017

KUN PELI OLI PELATTU

Muistatteko kun meidän kolmonen viime keväänä pitkin hampain päätti jatkaa sitä sählyä. Joukkueella oli ollut tappioputki ja poikaa veti enemmän kaverit ja ostoskeskus, kun sählymaalin vartioiminen. Itse olen sitä mieltä, että harrastamaan pakottaminen ei ole kenenkään etu, mutta myös sitä mieltä, että harrastus on lapselle ja nuorelle erittäin hyvä asia. Se opettaa vastuunkantoa, kohottaa kuntoa (jos kyseessä urheilu), antaa kokemuksia yhteisestä tekemisestä ja joukkuehengestä jne. Harrastava nuori myös harvemmin joutuu siihen porukkaan, jolla on niin paljon liikaa aikaa, että sitä aletaan käyttää hölmöilyyn. Olimme siis hyvillämme, kun ei heittänyt hanskoja tiskiin.

Hyvillänsä on ollut poikakin. Kauden alettua hän saikin siirron vuotta vanhempien joukkueeseen ja on nyt parhaimmillaan keikkunut kahdessa joukkueessa. On osallistunut kaksiin harkkoihin, koulun liikuntatunteihin ja aamuharkkoihin. Peliä näyttää pukkaavan lähes joka viikonloppu. Tänään on menossa Porvooseen, jonne ei valitettavasti voida mennä mukaan, kun on mainosten jako ja sen päälle iltavuoro. Viime viikonloppuna olimme kuitenkin sen viime vuoden joukkueen matkassa Helsingissä, jossa pelasivat sekä lauantaina että sunnuntaina. 


Kahvilla Robert's Coffee Jugendissa. Kaunis.




Kuopus pistettiin lauantaiaamuna Onnibussilla Tampereelle siskoaan katsomaan. Miehen ja kakkosen kanssa käytiin harjoittelemassa puikolla syömistä, että ei ensi kesänä Japanissa kuolla sitten ainakaan nälkään sen vuoksi, jos siellä ei ole haarukkaa ja veistä tarjolla. Helsinki oli vetinen, joten kuvaamaan ei tarvinnut lauantaina ruveta. Hoidettiin siis asioita. Miehelle piti löytää tummapuku ja ottaa hänestä kuvat. Minun pukuni kaipasi kenkiä ja laukkua. Kakkonen katosi serkkunsa kanssa omille menoilleen. Itselleni ostin kahvia ja kauneimmat villasukat kirjan. On siis puikot olleet siinäkin käytössä:).


Hauska kukkateline ja  alla se parkkiruudun kokoinen minitalo. Sinne oli niin pitkä jono, että ei edes yritetty sisälle asti.


Miehen puku löytyi ja sitä sovitettiin näin tyylikkäässä sovituskopissa.


Yövyimme huoneistossa Iso-Roobertinkadulla poikien kanssa. Kun viimeinen peli oli pelattu, käpyttelimme pelimiehen ja miehen kanssa Helsingin iltaan herkkuja ostamaan. Meillä on miehen kanssa sellainen Helsinki-tapa, että haemme iltaan herkut Stocmannin herkusta. Nyt se mokoma oli jo mennyt kiinni, joten oli tehtävä suunnitelman muutos. K-kauppa sai kelvata ja hyvät herkut sieltäkin löytyi. Kolmonen osti Subin. Kakkonen oli omat herkkunsa napannut serkkunsa kanssa seikkaillessaan. Sitten vain herkut esiin ja sänkyyn syömään. Niinkin meillä on tapana tehdä.

ps. Eilen saapui odotettu paketti. Miehen väitöskirja on nyt painettu kansiin ja se projekti on taas askelta lähempänä loppuaan. Huh. 

torstai 14. syyskuuta 2017

SUHTEENI SIENIIN

En syö sieniä. Syy moiseen ehdottomuuteen on lapsuuden peruja. Äitini ja isäni pitivät kovastikin sienistä. Sienimetsällä käytiin ja sieniruokia oli kotona tarjolla. Jonkun kerran oli pakko maistaa ja joka kerta ne maistuivat erittäin pahalle. Äiti kyllä yritti kaikkensa ja mm. ujutti sieniä lihapiirakkaan, varmana siitä, että en huomaisi. Huomasin aina, sienen niljakkaasta makutuntumasta ei voinut erehtyä. 

Vaikka en syö sieniä, pidän erittäin paljon niiden keräämisestä. Olen aina pitänyt. Se ei ole kovinkaan ihmeellistä sinänsä, koska sienestämiseen liittyy asioita joista muutenkin pidän erittäin paljon. Eli metsä, syksy, eväät ja löytämisen riemu. Ja koska kotonani asuu ihminen joka vielä mielellään syö ne löytöni, on siinäkin hyvää syytä kyllikseen sienimetsään menoon. 




Appivanhempani ovat varsinaisia metsänkävijöitä. Heillä on kesästä syksyyn asti jatkuvasti syytä metsään menoon. Mustikat, lakat, vadelmat, puolukat, sienet ja karpalot. Kun siis heittää ilmaan ajatuksen, että voisi vaikka lähteä metsään, saa heistä heti seuraa. Viiden vapaapäiväni aikana ehdittiin käydä kahdesti sieniretkellä. Ensimmäinen retki tehtiin lapsuuteni sieniapajille. Meillä oli näet tapana käydä Kymin lentokentän metsästä hakemassa suppilovahverot. Siellä ne kasvoivat näköjään edelleen. 





Kiitos anopille kuvasta:).


Toinen sieniretki tehtiin Metsäkylään, jossa bulgarialaiset ystävät toissa kesänä poimivat mustikoita. Tämä olikin satoisampi paikka, sillä löysin vaikka minkälaisia sieniä. Koska tunnistan varmasti vain kattarellin, suppilovahveron ja kärpässienen, poimin kaikki mielestäni syötävän näköiset sienet koriini ja aina anoppiin törmätessä testaan, että mitä sitä tulikaan poimittua:). Ainakin olin löytänyt rouskuja ja jotain haperoja:). Kotiin nappasin mukaani vain kanttarellit ja mummolan väki sai loput. 


Kuka tietää mitä tuo yllä oleva on? En minä ainakaan. Alla viimeisen sieniretken saaliini.


Metsäkylässä jouduimme hirveän pommituksen kohteeksi. Hirvikärpäset lensi parveittain päälle. Tarttuivat silmäripsiin, mönkivät hiuksiin ja hulahtivat kyykätessä takin helmasta sisään. Onneksi en ennen autolle menoa tiennyt, että mikä määrä niitä remusi takkini ja paitani välissä, sillä en ehkä olisi kestänyt sitä. Siinäkin oli tarpeeksi ihmettelemistä, kun yritti epätoivoisena repiä niitä pirulaisia silmäripsistä irti ja tunsi kuinka joku mönki niskassa, korvan takana ja rintaliivin hakasen alla. Autolla riisuttiin takit ja paidat ja totuus paljastui. Kymmenittäin hirvikärpäsiä vilisti takin vuorissa ja paidassa, paidan alla, hiuksissa jne. Sitkeimmät kaverit piti irrottaa vaatteista sieniveitsellä. Viimeisiä poimittiin kotona vielä illallakin iholta, mummo löysi kavereita itsestään vielä seuraavanakin päivänä. Vastaavaa eivät olleet appivanhemmatkaan koskaan kokeneet. Voi siis olla metsästäjän syksy,  sillä en ihmettelisi vaikka hirvikärpästen hulluiksi tekemät hirvet juoksisivat vapaaehtoisesti pyssyn eteen. 

Mitäs sinä? Onko sienet herkkua vai niljakasta sapuskaa? Haluaisitko jakaa minulle parhaan sienireseptisi? Nimimerkillä: kanttarelleja vielä kaapissa.

ps. Täytyy muuten tunnustaa, että näin aikuisiällä olen ihan niiden lapsuuden yök-kokemusten varassa ja ne istuvat minussa sitkeästi. Joskus olisi siis kai otettava sienistä uudelleen mittaa ja maistettava tällä nykyisellä suulla. Miehen karonkkaan valittiin yhdeksi ruokalajiksi sienikasvisrisotto. Jos vaikka silloin sitten testaisin taas suhteeni sieniin?

tiistai 12. syyskuuta 2017

HÄN ON TÄÄLLÄ TAAS

Hän on täällä taas ja miettii, että mistähän alkaisi. Menisikö uudemmasta vanhempaan vai sittenkin aikajärjestyksessä tapahtumien mukaan? Jälkimmäisellä järjestyksellä se tarkoittaisi paluuta Valkmusan suolle. Silloin esikoinen oli koti-ikävissään päättänyt, että jos hänen tekee mieli mennä kotiin, kai hän voi mennä kotiin. Niin hän tipahti keskelle meidän arkeamme ja vietimme kaksin perjantaisen vapaapäiväni suolla. Yleensä olemme kävelleet ne pitkospuut tai sitten ottaneet eväät ja käyneet syömässä ne Moronvuorella. Muistelin, että näiden kahden välillä meni joku polku, joten ajattelimme kävellä vaihtelun vuoksi sen.








On satanut, mutta antanut myös kauniita aurinkoisia päiviä. Tämä kyseinen päivä oli pilvinen ja maa hyvin märkä. Olisi kannattanut pistää saappaat jalkaan, mutta se viisaus putkahti päähäni vasta perillä ollessamme. Poikkesimme Simonsaaren lenkille ja ei aikaakaan kun jo kengissä lotisi. Oli suonsilmää, mutaa ja muuten vaan märkää. 




Hetken siinä hypittyämme mättäältä toiselle, alkoi nousta mieleen aatos, että olikohan tämä sittenkään patikkapolku? Kun polkua alkoi peittämään toinen toistansa suurempi lammikko, päätettiin ottaa suunta takaisin. Tarkkasilmäisimmät huomasivat ehkä jo ensimmäisellä kyltin vilkaisulla saman, minkä me huomasimme sinne palattuamme. Simonsaaren lenkin voi hiihtää. Ilmeisesti joko vesisuksilla tai sitten hankia pitkin talvella. Patikoijien ei kannata vaivautua, sillä voi mennä ainakin tämän kokemukseni perusteella uintireissuksi.




Kaunis neitoni.


Ei ollut tikkuja, joten ei siis tultakaan. Oli kuitenkin kahvia ja ruisleipää. Tuulen hiljainen humina puiden oksistoissa. Syksyn värit ja tuoksut. Takaisin mennessä käveltiin pieni lenkki metsän kautta. Sitten muistin toisessa metsässä olevan kanttarelli-paikan ja päätettiin ajaa sen kautta kotia.




Muutama kanttarellikin löydettiin, mutta kaikista kivoin löytö oli tämä pieni jänöjussi. Se kyyhötti siinä tien vierustalla ja antoi tulla ihan viereen. Ensin mietin, että oliko se joltakin kadonnut kani vai sittenkin jäniksen tai rusakon poikanen? Eksynyt pieni parka vai äitinsä vannottama; "Nyt odotat siinä, etkä mene mihinkään, vaikka sitten tulisi iso paha täti viereen"? 


Syyskuun 12 on syntymäpäiväni. Olen viettänyt sen tähän asti täällä sängynpohjalla. Perhe kävi laulamassa ja lahjomassa aamulla ennen kouluun lähtöjään. Päätä on särkenyt nyt kolme päivää enemmän ja vähemmän. Tänään enemmän. Olen siis suosiolla makaillut ja odottanut parempaa hetkeä. Nyt alkaa säryt onneksi taas hellittämään ja voisi olla hyödyllinen. Juhlan kunniaksi olen kuitenkin valinnut mahdollisimman hyödyttömänä olemisen ilon. Tehdä vain sitä mikä huvittaa. Hyvää syntymäpäivääni sinullekin<3.

Asioita, jotka juuri nyt huvittaa: sukkien kutominen, loikoilu, takkatulen katseleminen, kynttilöiden polttelu, syöminen, kotona hipsuttelu, leipominen (noin niin kuin teoriassa), elokuvien katselu, kuppi kahvia ja suklaa (jota ei ole, ettei tule syötyä).