torstai 22. kesäkuuta 2017

SUOMEN KESÄ

Ajatella, kesäkuu on kohta mennyt, vaikka kesästä ei ole vielä täällä Suomessa lämpötilojen puolesta ollut tietoakaan. Kesä näet on sellainen aikakausi, jolloin ulos voi mennä ilman takkia ja paljain jaloin. Jolloin täytyy mennä sisälle vilvottelemaan. Jolloin yöllä ei tarvita peittoja. Jolloin on lämmin, jopa kuuma. Sellaista ei täällä Kotkassa ole tänä kesäkuuna koettu ollenkaan. Ja jos kaivelen muistiani, niin ei myöskään viime kesäkuussa, eikä sitä edellisenäkään, jos tarkkoja ollaan. Ehdotan siis nimenmuutosta. Tehdään kesäkuusta kevätkuu ja siirrytään muun Euroopan mukana siihen todellisuuteen, että kesä alkaa vasta heinäkuussa ja elokuussa se on parhaimmillaan. Onneksi ei sattunut kesäloma kesäkuulle. On huomattavasti mukavampaa käydä töissä, kun ei kelien puolesta menetä yhtäkään oikeaa kesäpäivää:).



Kaunista täällä on silti. Vihertää ja kukkii. Viileä keli pidentää jokaista kukintaa ja luonto hoitaa kastelun. Ja tämä ihana valo, joka tänään on pisimmillään. Koululaiset ovat humpsahtaneet rytmeineen ihan mahdottomaksi. Valvovat ja nukkuvat miten sattuu. Yleensä pojat heräilevät siinä yhden pintaan ja käyvät Luoja tietää milloin nukkumaan. Tänään aamulla kello 6:30 tehdessäni lähtöä töihin, ilmestyi kakkonen keittiöön. Minä kysyn: "Oletko menossa vasta nukkumaan?" Mutta hän onkin mennyt illalla ajoissa maate ja ihmettelee nyt Suomen kesää: "Siis miten täällä voi tähän aikaan olla näin valoisaa?" Hyppää äidin kyytiin ja juoksee puolesta työmatkasta takaisin kotiin.



Tartun hetkiin. Pakkohan se on. Siksi tänään jätin siivouksen kesken, kun tajusin ulkona olevan melkein lämmintä. Nypin rikkaruohot, kastelin katoksen alla olevat kasvit. Istuin terassilla ja ihastelin tätä vihreää vallankumousta, jota Suomen kesäksikin kutsutaan. Tuossa kiven ympärillä Pionini on lopultakin nupussa. Kolme vuotta siinä kesti. Hyvää kannattaa odottaa?




Kävelin rantaan. Siellä ei ole ketään. Veneet seisovat laiturissa. Olemme kai kaikki odottavalla kannalla. Odotamme Suomen kesää. Tarttuaksemme jokaiseen kesäpäivään tai edes -hetkeen kunhan sellainen eteen tulee. Jos tulee. Siltä varalta, että tulee. Ja jos ei, niin onneksi on tiedossa edes viikko lämmintä elokuun alussa Espanjan kesässä:).




Ja sitäpaitsi, Suomen kesä (ja talvi, kevät ja syksy) on pukeutumiskysymys. Siksi valmistaudumme juhannuksen viettoon pakkaamalla villasukat, villapaidan, takin, saappaat ja sadetakin. Uimapuvun ja kuivaa vaihtovaattetta. Makuupussit, tarpeeksi suurella kertoimella. Ja sitten ei kun matkalle Pohjois-Karjalaan.

Hyvää Juhannusta kaikille! Sekin tulee vuodesta toiseen, vaikka miten olisi ilmoja pidellyt.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

KAUNEIMMILLAAN

Kesäkuu on meillä synttärikuu. Isommat lapset eivät enää kaipaa kaverisynttäreitä, mutta kuopus kylläkin. Hän halusi kutsua juhliin koko luokkansa, koska ensi syksystä yläkoulun puolelle siirtyvät metsolalaiset on jaettu neljälle eri luokalle. Osa luokkalaisista jatkaa myös vanhassa koulussa, sillä kuopus opiskeli viidennen luokkansa yhdysluokalla, jossa osa oppilaista oli neljäsluokkalaisia. Niin kuin kuopuksenkin oikeastaan olisi kuulunut olla, mutta Turkin vuosien myötä hän on hypännyt yhden vuoden ja on siksi ikäistään vanhempien ryhmässä. Muita päätä lyhyempänä. Kavereita on tullut sekä neloselta että vitoselta. Lähes koko luokka saapui eilen juhliin mukaan, vain neljä oli estynyt tulemasta. Onneksi sää suosi ja juhlat voitiin pitää pihalla.




Koristelusta vastasi Taivaan Isä. Kesä on kauneimmillaan. Vihertää, omenankukat olivat jo kukkineet, mutta pihalla oli monta muuta kukkijaa. Kuopuksen ja apuun rientäneen ystävänsä kanssa viritimme terassille aurinkokenno-valot. Jäi ottamatta yöllä kuva, kun valaisivat pimeässä söpösti. Nämä valot ostin keskiparveketta ajatellen, mutta päätyivätkin tänne. Hauskat, ostaisin ehkä lisääkin, kunhan saadaan tuo keskiparvekkeen aurinkopurje-asia päätökseen. Purje kun on niin suuri, että sitä ei sellaisenaan taida tuohon kannattaa laittaa, joten minun tulisi pienentää se ennen asennusta.



Jopot on selvästi in. Kuopuskin tietenkin sellaisen nyt haluaa ja saikin synttärilahjaksi rahat käytettyä pyörää varten. Mutta apua, kuka haluaa taas siihen ostorumbaan lähteä?


Onneksi on sairaanhoitaja talossa. Heti alkuun piti hieman paikata, myöhemmin hoitaa yksi venähtänyt nilkka:).


Eilen oli onneksi vapaapäivä ja juhlat sovittu alkavaksi kolmelta. Edelliset päivät oli niin työntäyteiset, että tarjoilu piti järjestyä juhlia edeltävän aamupäivän aikana. Äiti siis kauppaan heti aamusta. Menuksi muotoutui ensin hampurilaisia, sitten lettukestit ja lopuksi jäätelö, keksi ja karkkitarjoilu. Sipsit ja popparit vielä päälle. Hyvin upposi ja kukaan ei kaivannut leipomuksia. Lettuja paisteltiin myös viidelle yöksi jääneelle kaverille aamupalaksi. 






Yökyläläiset ovat olleet ahkerasti uimassa. Edelleen tuolla polskuttelevat lähirannassa. Minä naputtelen tätä kirjoitusta tässä parvekkeella. Aurinkopurjeelle olisi ollut tarvetta, sillä aurinko on kovin kirkas ja ruudun nähdäkseen oli tultava tähän puun varjoon. Miten ihanaa, että kesä on täällä, lopultakin. Edes näiden kahden päivän ajan:D.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

YMPÄRI MENNÄÄN

Mies lähti eilen kalaan. Me kuopuksen kanssa menimme mukaan, vaikka oikeastaan oli kiusaus jäädä kotiin. Oli sitä pyykkiä silitettävänä. Työpäivä takana ja pedin kutsukin aika vahva. Ilma oli tummanpuhuva, ei aurinkoinen, mutta kaunis. Ei sietämättömän kylmä, vaikka lämmintä  päälle puettiinkin. Veneessä unohtui lähtemisen vaiva ja aistit terävöityivät. Meri vei mennessään ja ajatus loiveni jokaisen laineen myötä.



Uskollinen ystäväni retkimuki. Monet vuodet palvellut. Monet kahvit tarjonnut.


Aika pian kalastus jäi retken sivujuonteeksi. Päädyttiin vastarannalle ja oltiin Kotkan omalla "Bosborin risteilyllä" eli ihailemassa rannan taloja. Usein olen näitä taloja ihaillut sieltä mantereen puolelta, mutta tämän puolen totuus nosti ne vielä potenssiin sata. Mitä ihania kotikoloja meren kainalossa. Lähes jokaisesta pihasta veteen johtava laituri. Oma henkilökohtainen tie merelle.




Vastarannallamme sijaitsee siis Munsaari, joka nimensä mukaisesti on saari. Tässä kohden oli onni omistaa pieni vene, jolla pääsi kiertämään saaren alittamalla Munsaareen vievän pienen sillan. Linnunlaulu, laineen liplatus, siinä onnistuneen illan äänimaailma moottorin putputuksen lisäksi. Että tällainenkin kauneus taas omaksi annettiin.







Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Meidän jokaisen elämässä on omat ympyrät. Ystäväperheen poika sävelsi ja sanoitti tästä laulun noin 15-vuotta sitten ollessaan noin pari vuotias. Laulun sanat kuuluivat: "Meil on ympyrät, meil on ympyrät, meil on omat ympyrät." Niitä ympyröitä on meilläkin ollut. Omien ympyröiden kohtauspisteistä voi kai päätellä ne oman elämän tärkeät paikat. Mihin minä palaan omilta ympyröiltäni? Entä sinä? Tämän reissun ympyrästä vei matka takaisin vastarannan kotiin.





Kotimatkalla suunniteltiin uusia venematkoja. Kun ei ole varaa siihen purjeveneeseen, mennään sitten tällä pienellä putputtimella. Varissaareen, jokisuistoon, uskaltaisiko tyynellä vaikka Lehmään? Tänään mentiin kyllä työpäivän jälkeen autolla mummolaan kahville. On satanut vettä koko päivän. Veneessä pystyisi todennäköisesti uimaan.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

IDEAHUONE JA JOPO

Esikoisella oli siis pääsykokeet torstaina Tampereella. Ensin meinasin ihan itsekseni lähteä esikoista viemään ja viettää vapaan humputtelupäivän Tampereella. No, kuopus halusi tietenkin mukaan. Se siitä vapaasta humputtelusta. Kolmosella asuu Tampereella kavereita ja hän ajatteli lähteä viettämään Tampereelle kavereidensa kanssa syntymäpäiväänsä. Ja sitten oli ne kolme hajonnutta pyörää ja uuden pyörän ostamisen pakko. Poika halusi Jopon. Pyörien tuhoamishistorialla emme halunneet ostaa uutta, vaan päätimme etsiä käytettyä. Päättelimme, että se onnistuu paremmin isosta kaupungista (lue: Tampere), kuin täältä meidän pikku Kotkastamme. Näin ollen kyytiin hyppäsi vielä mies ja tällä joukkueella sitten Tampere-päivästä muotoutui sangen singahteleva.

Aamusta mies vei esikoisen pääsykokeisiin ja me muut jäimme vielä pakkaamaan tavaroita ystävien kotiin. Sen jälkeen minä ajoin muut Koskikeskukseen, jonne esikoinenkin saapui pääsykokeiden tauon ajaksi hengailemaan. Minä itse lähdin katsastamaan Tiinan Ideahuoneen. Miten ihailenkaan näitä ihmisiä, jotka uskaltavat jättää tutun ja turvallisen toteuttaakseensa unelmansa. Paljon onnea ja menestystä tälle ihanalle pikkupuodille! Kiitos vielä kahvista ja pullasta. Ja tsemppiä pojalle<3.


Nuo korit. Voisin ostaa loputtomasti koreja. Mikä niissä kiehtookin? Ja nuo rautaiset pyörillä, ne vasta somat olivatkin. Jos esikoinen muuttaa Tampereelle, niin voi käydä köpelösti.


Tuo punainen söpö vaatenaulakko. Melkein oli pakottava tarve saada sellainen. 



Kalkkimaaleihinhan otin joku aika sitten tuntumaa ja uskon, että tästä eteenpäin tulen maalaamaan vain niillä. Keittiön pöydän pintaan jäi lakasta liian selvät jäljet, joten nyt ostin Tiinalta vahaa, jolla korjailen homman heti seuraavana vapaana ajankohtana. Ideahuoneelta näitä siis saa, jos kaipaat maalailla Tampereen seudulla. Ostin myös pesukoneeseen etikkaa, josta olen saanut monelta taholta vinkkiä. Niitäkin siis Tiina myy kaupassaan. Kokeilin heti sekä astian- että pyykinpesukoneeseen.


Tästä ylläolevasta tuli muistoja mieleen.



Ja eväskori oli söpö. Kuten tuo alla olevan pieni tyyny teksteineen.


Ideahuoneelta pyyhkäsin takaisin Koskikeskukseen. Syötiin ja mies jatkoi yritystään saada Jopo-myyjiä kiinni. Erittäin hankala homma. Kukaan Tampereella olevista myyjistä ei vastannut. Samalla alkoi selviämään varastettujen Jopojen ongelma. Saatiin neuvo, että kannattaa uskoa epämääräisyyden tunteeseen ja jättää homma sikseen, jos yhtään tuntuu, että asiat ei ole kunnossa. Kaksi avainta ja alkuperäinen lukko ja/tai myyntitodistus olisi plussaa. Jopoja varastetaan käsittämättömiä määriä Tampereella ja pääkaupunkiseudulla, jossa niitä on myös eniten myynnissä. No, Tampereella ei tärpännyt Jopojen suhteen. Yksikään myyjä ei ole vieläkään vastannut jättämiimme viesteihin?! 

Lähdettiin tutustumaan Vapriikkiin, joka oli hyvä kohde. Luulin, että siellä ei saa kuvata, joten ei ole yhtään kuvaa. Neljältä esikoinen oli saanut kokeensa loppuun ja lähdimme ajamaan kohti pääkaupunkiseutua. Nyt saatiin jo sikäläisiä pyöränmyyjiä puhelimen päähän ja kuultiin epämääräisiä selityksiä. Yksi myi pyörää Vantaalla, mutta itse pyörä oli lukossa Tikkurilan asemalla. Ei myyntitodistusta. Sieltä olisi voinut käydä katsomassa? Seuraava ilmoitti myynti-ilmoituksessaan, että alkuperäinen myyntitodistus ja kaksi avainta on. Puhelimessa mies mongersi, kertoi olevansa halvaantunut ja olevansa menossa ystäväänsä muuttamaan, mutta pyörää voisi kyllä käydä Myyrmäessä katsomassa. Matkan aikana soiteltiin osoitetietoja. Nyt alkuperäinen todistus olikin jo kateissa, mutta hän yrittää kyllä etsiä sitä. Annetussa osoitteessa vastassa oli selvä narkkari. Mies kävi asunnossa sisällä, jossa oli "hieman eriskummallinen meininki". Alkoi käydä selväksi, että pyörä olisi ollut hyvä, mutta se ei todellakaan ollut näiden tyyppien. Lukko oli vaihdettu, lukon ympäristö oli kolhuilla, alkuperäinen myyjä ei koskaan tullut paikalle alkuperäisen myynti-ilmoituksen kanssa. Katsoimme viisaammaksi poistua paikalta ja äkkiä.

Parin tunnin metsästyksen jälkeen pyörä onneksi löytyi ja uskoaksemme se oli asiallisesti ostettu ja pidetty. Jopo keikkuen autonperässä ajettiin kotiin. Ja Jopo on ollut siitä asti kovassa käytössä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

KAARINAN MAILLA

Tampereen reissu tuli tehtyä ja kohta pitäisi jo suunnistaa työmaalle. Käydään sitä ennen kuitenkin kierros Kaarina Maununtyttären mailla Kangasalla, kun ystävät asuivat ihan naapurissa. Grilliherkkuja sulattamaan lähdimme Liuksialan kartanon maille iltakävelylle ja pakkohan se oli illalla vielä googlailla, että miksi se Kaarina eristettiin tänne Suomeen.




Se oli sen aikainen Tuhkimo-tarina, jossa ei niin arvokkaasta perheestä tullut Kaarina hurmasi prinssi/kuningas Eerikin. Se oli myös salarakas-tarina, jossa Kaarina synnytti parin ensimmäisen lapsen ollessaan vasta 15-vuotias. Salarakkaista tuli virallinen pariskunta kaksi vuotta myöhemmin ja sen myötä Kaarina Maununtyttärestä tuli myös Ruotsin kuningatar. Sitä lystiä ei tosin kauan kestänyt, sillä jo pari kuukautta myöhemin Ruotsin aatelisto syrjäytti Eerikin valtaistuimeltaan syyskuussa 1568. Nuoripari suljettiin Tukholman kuninkaanlinnaan. Eerikin mielenterveys järkkyi ja pariskunnan lapset otettiin heiltä pois. Pikkuveli Juhanasta tuli kuningas, joka rupesi pitämään omasta asemastaan kiinni Eerikin ja Kaarinan sekä heidän lastensa kustannuksella. Pariskunta erotettiin hetkeksi toisistaan.





Vuonna 1570 Kaarina ja Eerik siirrettiin vangeiksi Turun linnaan. Siellä nuo saivat hetken elää perhe-elämää, kunnes tuli uusia siirtoja ja syntyi perheen neljäs lapsi, joka ei kauaa elänyt. Vuonna 1573 Kaarina ja Eerik erotettiin lopullisesti toisistaan. "Vaimoni on väkivalloin erotettu minusta," luki Eerikin muistikirjassa 26.6. Hän eli ilman vaimoaan kuolemaansa asti 26.2.1577.

Kun Eerik oli kuollut, vapautettiin Kaarina yhdeksän vuoden jälkeen vankeudestaan. Vajaa kuukausi Eerikin kuoleman jälkeen Juhana lähetti "Rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle" Liuksialan kartananon Ylä-Satakunnassa. Ja siellä Kangasalla Kaarina eli lopun elämänsä, tarkemmin sanottuna 35 vuotta tyttärensä Sigridin kanssa. Toivottavasti se oli hänen elämänsä onnellinen loppu?

Oi ihmiskohtaloita. Tuolla kunigashuoneissa on muuten kiehunut melkoiset sopat. Todellisuus ollut tarua ihmeellisempää monessa kohtaa. Ja niinhän se on täällä meidän tavistenkin elämässä. Seuraavan kerran kerron sitten meidän polkupyöränosto-seikkailut. Huh huijaa. Mutta nyt valmistautumaan töihin lähtöön.

Kiitos vielä grilliherkuista, lenkkiseurasta ja yömajoituksesta S&P!